Thomas Wallgren EU-vaihtoehtokeskustelussa

Rakas Vaalipäiväkirja, pyydän tuhannesti anteeksi, että olen laiminlyönyt Sinua 10 päivää.

Jouduin koko viime viikoksi ihan rehelliseen vaalilehtityöhön, joten ylöskirjaamiseen tuli luonnollinen katkos. Lupaan parantaa tapani ja kiihdyttää tahtia loppusuoralle.

Mikä Ihmeen Eurooppa?

Päiväkirjanpitäjä oli viettänyt siksi paljon aikaa uneliaissa konsensus-paneeleissa, että hän päätti repäistä lauantai-iltana 17.2. ja lähti vaihtoehto EU:lle tiedotuskeskuksen ”Mikä Ihmeen Eurooppa?” paneelikeskusteluun ravintolalaiva Wäiskiin. Suuren maailman tyyliin ystävällinen järjestäjämies löi drinkkilapun toimittajan käteen heti esittelyjen jälkeen. Sillä sai oluttuopin, joka riittikin mielenravinnon lisäksi koko illaksi.

Tapahtuma oli ilmoitettu alkavaksi klo 19, startti viivähti, mutta pääsi hyvin käyntiin sanavalmiin vetäjän, taitelija Juha-Pekka Väisäsen johdolla. Aikaa vierähti varmaan pari tuntia, mutta päiväkirjaaja lähti kotisaunaan 1,5 tunnin jälkeen. Ilta jatkui Steen1:n rapilla ja Haihtuva nuoruus –bändin tahdissa, ohjelma lupasi.

Vain vaihtoehtoväki kelpaa

Uusi demari, kansalaisaktivisti Thomas Wallgren edusti SDP:tä. Lisäksi olivat Jan Finskas Itsenäisyyspuolueesta, Johanna Rossi Perussuomalaisista, Yrjö Hakanen SKP:stä ja Tapio Laakso vihreistä. Wäiskin esitepöydillä oli silkassa sovussa SKP:n ja kahden muun puolueen lehtiä, ehdokasesitteitä ja järjestäjän lehti. Tarkempi syynaus kertoi, että myös juontaja on SKP:n vaaliehdokas.

Väkeä oli tavanomainen, parikymmentä. Ajankohta huomioiden keskustelu oli ihan tasokasta. Panelisteilta tentattiin, miksi ihmeessä EU ei saa isompaa roolia eduskuntavaaleissa.

Vastavoima nojaa yhtiövaltaan

– Paras perustelu on Immanuel Wallersteinilla. EU luotiin vastavoimaksi Yhdysvalloille, mutta yhtiövaltaan nojautuvana toimijana se ei ole saanut luotua tuota vastapainoa. Hollannin ja Ranskan kieltäytyminen ratifioimasta EU:n uutta perustuslaillista sopimusta avaa nyt uusia mahdollisuuksia, Thomas linjoittaa.

Wallgren joutuu puolustamaan Tiedonantajan toimittajan kysymykseen, miksi Kimmo Kiljunen on niin innokas perustuslain puolustaja. – Se johtuu siitä, ettei Kiljunen ole lukenut kirjoittamaani kirjaa unionista. En minäkään ole tosin lukenut hänen kirjaansa.

Kiljunen kaiketi haluaa voimistaa unionia, jotta se sääntelisi paremmin pääoman valtaa. – Se on huono kompromissi. EU edustaa tällä hetkellä hyvin oikeistolaisia arvoja ja nyt olisi luotava parempi eurooppalainen sosiaalinen projekti. Eliitin EU-projekti on kariutunut, mutta myös vaihtoehtoisella puolella on näytön paikka, johon saada ihmiset sitoutumaan.

Eduskunta ratifioi perustuslain joulukuussa. vaalikortti meni kädestä ja siksi kysymys ei nouse vaalissa esille. Utopian luomiselle syntyy ajallinen viive.

Keskeinen valinta ei silti ole puolesta tai vastaan. EU on Thomaksen mielestä paljon angloamerikkalaisempi kuin pohjoismainen hyvinvointimalli. – Me olemme menettäneet paljon sosiaalisessa oikeudenmukaisuudessa EU:n myötä.

Rikkaiden kerhosta sosiaalinen projekti

Koska joukko on melko eriparinen, asetelmat vaihtelevat. Hakanen ja Wallgren hallitsevat tiedoillaan, edellinen enemmän sisäpoliittisin painotuksin. Vihreiden nuorisojohtaja Laakso on oppinut isältään puheretoriikkaa, mutta poliittisesti hän liputtaa federalismin puolesta. EU on sitoutunut hiilidioksidipäästöjen rajoituksiin, toisin kuin Suomi. Unioni on paras keino tehdä globaalia politiikkaa. Perussuomalaisten Rossi lipsauttaa islamin vaaran Euroopalle ja saa vastaansa kaikki muut. islam on jo Euroopassa. Ei Turkki ole Troijan hevonen, jonka sisällä islam tulee.

Thomas Wallgren pitää kuntarakenneuudistusta hyvänä esimerkkinä siitä, miten EU pyrkii lisäämään markkinoiden valtaa. – Mielestäni asioiden tärkeysjärjestystä pitäisi muuttaa. Unionin pitäisi nostaa markkinoiden edun tilalle köyhien ja ympäristön etu.

EU näyttäytyy hänestä ulospäin rikkaiden maiden kerhona, joka haluaa sortaa köyhiä maita toiset 500 vuotta. – Suomella ja Ruotsilla on mahdollisuus ja velvollisuus vaatia muutoksia sen ulko- ja puolustuspolitiikkaan. Esimerkiksi sitä, että unionin joukkoja voitaisiin lähettää sotilastehtäviin vain YK:n mandaatilla, Thomas kerää kannatuksen muilta.

”Toimittajat varovat minua”

– Mulla on ollut kivasti ohjelmaa ja tapahtumia. Iso media ei uutta, raikasta SDP-ehdokasta paljon tue.
Kyllä äänet pitää kalastaa ihan omalla jalkatyöllä. Ehkä se on hyväkin asia. demokratia toimii, kun ihmisten pitää tehdä työtä päästäkseen eduskuntaan, aina iloinen ja myönteinen Thomas tunnustaa.

Wallgrenin mielestä yllättävän vähän sähköinen tai muu iso media käyttää kansainvälisiin kehityskysymyksiin neljännesvuosisadan ajan perehtyneen filosofin asiantuntemusta. – Pari pientä paneelia on ollut. Kuvittelin, että olisi enemmän kiinnostusta kysyä, miten puoluepolitiikan ulkopuolelta tuleva filosofi ajattelee. Toimittajat taitavat vähän varoa minua, hän arvelee.

– Olen osittain vaalikaranteenissa isoissa globalisaatiokysymyksissä, joissa aiemmin annoin lausuntoja ja haastatteluja. Se harmittaa vähän. Tunnen problematiikan hyvin. Nyt pääsen vähemmän antamaan itsestäni kuin olisi ollut mahdollista. Toimittajat tekevät ratkaisunsa, ehkä mä en ole riittävän kiinnostava.

Täytyy osallistua vanhaan demokratiaan

Thomaksella on kaksikielinen tukiryhmä, jopa niin että suomenkielinen porukka on kasvanut enemmän. Työhän alkoi jo viime keväänä ruotsinkielisten demariyhdistysten aloitteesta. Siksi perusporukka tuli Helsingfors Svenska Arbetarföreningenin ja Socialdemokratiskt Forumin piiristä. Pullonkaulana mulla on se, että perhe ja työ ovat vaativassa vaiheessa. en ehdi työllistämään omaa tukiryhmääni niin paljon kuin ihmiset olisivat valmiit tekemään. Moraalinen tuki on aina olemassa.

Viime vuonna kampanjoin poikkipoliittisen teeman kautta, maaliskuulta lokakuuhun. Teemalla, että meidän täytyy osallistua vanhaan demokratiaan, puolueisiin ja vaaleihin. Oman asiani sijasta velvoitin punavihreitä ihmisiä talkoisiin pelastamaan hyvinvointivaltio. Se oli erikoista ja näkyi kansalaisaktiivissa mediassa haastatteluina.

Yllättävän poliittiset vaalit

- Olisin ylpeä, jos voisin Ilkka Taipaleen sanoin sanoa, että osaan mobilisoida työttömiä ja syrjäytymisuhan alla eläviä ihmisiä äänestämään. Totuus on se, että en ole itse löytänyt jippoa tähän. yhteinen tehtävämme on tehdä sama yhdessä paremmin.

– Pelkään, että Helsingin syrjäytyneitä ei vielä saada uurnille. Yllättävän poliittiset vaalit tulevat. Oikeisto haluaa verokevennyksiä tai turvata valtion kirstua, vasemmisto haluaa selvästi hyvinvointitalkoot. Tämän asetelman selkeys saattaa nostaa maaliskuulla äänestysintoa, Thomas lopettaa.

Risto Kolanen

Tuula Haatainen on samanlainen kuin ennenkin

– Kampanjani on samanlainen kuin ennenkin. En aio muuttua vaalien alla toiseksi ihmiseksi kuin olen tähän saakka ollut. Haluan kiertää kansalaisten keskuudessa, puhun ihmisten kanssa ja jalkaudun. Olen tehnyt tätä myös vaalien välillä. Politiikassa jutun juoni on se, että yhdessä teemme asioita. Politiikka ei ole yksilölaji, sosiaali- ja terveysministeri Tuula Haatainen sanoo vaalikampanjansa avauksessa torstaina 15.2. Castreninkadun vaalitoimistolla.

Ystävä Maija Savolainen on tuonut mietelauseen, jonka Tuula lukee yleisölle:

– Suuri kivi nauraa neljää kättä päin kasvoja eikä hievahda,
silti kun me ponnistelemme kaikin voimin yhdessä,
jokin kiveäkin raskaampi liikahtaa.

Tämä on, yllätys, yllätys, Tommy Tabermannin mietelause, vuodelta 1980.

Saavutuksia ja haasteita

Suomen taloudellinen tilanne on hyvä ja työttömyys vähentynyt. Tällä vaalikaudella on satsattu palveluihin, erityisesti terveydenhoitoon ja lapsiperheisiin. – On luotu iltapäivähoitojärjestelmä ja hoitojonot ovat lyhentyneet. Myös etuja on kohennettu kohdentamalla täsmätoimia sinne, missä ongelmat ovat olleet suurimpia. tekemistä vielä riittää, Haatainen arvioi.

– Kaikilla ei mene hyvin eikä siltä saa ummistaa silmiä. Erityistä huomiota on pantava yksinhuoltajien ja pitkäaikaistyöttömien tukemiseen. Tuloerojen kasvu ja yhteiskunnan kahtia jakautuminen on saatava pysähtymään.

Haaataisen vaaleista toiseen jatkuva päälause kuuluu: – Suomella on varaa pitää huolta ihmisistä ja ympäristöstä. Politiikka ja päätökset ovat tahdon asia.

Vanhustenhoidosta kouluterveydenhoitoon

Ensi vaalikauden suurimmat haasteet ovat vanhusten hoidon kuntoon saattaminen ja saada terveyskeskukset toimimaan. Kouluterveydenhoitoa on kehitettävä.

Tulopoliittisen kokonaisratkaisun osana veronalennukset ovat mahdollisia, mutta ne pitää kohdistaa pieni- ja keskituloisiin ihmisiin. Kirkkaana on pidettävä mielessä, että nyt pitää vahvistaa hyvinvointiyhteiskuntaa ja viedä asioita eteenpäin, että kaikki kansalaiset selviytyvät arjessa.

Helsinki on suurkaupunki suomalaisessa mittakaavassa. Täällä ovat myös erilaiset ongelmat kuin monessa pienemmässä paikassa. – Siitä syystä on tärkeää, että Helsingin ongelmat tunnistetaan ja kyetään ennalta ehkäisemään, niin terveydenhoidon kuin sosiaalipuolen ongelmiin.

Ministeri haastattelee ex-piispaa

Ihmisarvosta, oikeudenmukaisuudesta ja turvallisuudesta on keskustelemassa myös Helsingin Diakonissalaitoksen lapsi- ja perhetyön johtaja Ilkka Kantola, joka on ehdolla Varsinais-Suomessa. Kantolalla on kovasti vientiä muualle, sillä hän lähtee alkupuheiden jälkeen Grand Casinolle MTV3:n iltaan.

Syrjäytymisen uhkia pitää purkaa. Lasten asemaa pitää vahvistaa. Näimme sellaisenkin ihmeen, että ministeri haastatteli ex-piispaan omassa avauksessaan…

Lastensuojeluluvut ovat hälyttävästi nousseet, perheiden kyky selvitä arjesta ovat heikentyneet. Lapsiperheiden tarvitsemat kotipalvelut on karsittu pois kunnissa. Kodinhoitaja voisi auttaa äitiä arjessa, Haatainen miettii. – Jos huostaanottoja halutaan vähentää, ennalta ehkäiseminen on tärkeää. Kotiin on saatava palveluja, jotta vastuu ei kaadu yksinhuoltajalle tai päihdeongelmalliselle vanhemmalle, Kantola lisää.

Palvelutaloon pääsy kukkarosta kiinni

– Meillä on upeita paikkoja. Vanhusten palvelutaloihin pääsy on valitettavasti kukkarosta kiinni, koska vuokrat ja palvelumaksut ovat niin suuret, että pienituloisella ei ole niihin varaa. Helsingin kaupungin palvelutaloihin on yhdeksän kuukauden jono. Julkista satsausta tarvitaan todella.

– SDP:n vaalilinjauksessa vanhuspalveluihin panostaminen on ihan keskeistä. Se tarkoittaa valtion rahoituksen vahvistamista kuntiin päin ja pitää huolehtia, että kunnat todella käyttävät rahat alueelle.

Oppitakuuta, nuoruuden jakamista

Pentti Puoskari esittää VM:n tilaamassa selvityksessä ammatillisen ja yleissivistävän koulutuksen lähentämistä, jopa vanhaa nuorisokoulun ideaa takaisin. Kysyn kaksi vuotta opetusministerinä toimineen Haataisen mielipidettä.

– On tärkeää, että peruskoulunsa päättävä nuori pääsee jatko-opintoihin, ammatilliseen koulutukseen tai lukioon. Minulla on kotona yksi nuori, joka on huolissaan kavereidensa jatkosta, jotta nuoruuden voi jakaa yhdessä. Nostin itse oppivelvollisuuskysymyksen esille, pitää olla takuu opiskelupaikasta täysi-ikäisyyteen asti.

– Peruskoulu on yhtenäiskoulu. Sen jälkeinen henkinen jako pitää poistaa, mutta eri koulumuodot voidaan lähentää myös joustavammalla ainevalinnalla. Samaa sapluunaa toinen aste ei voi olla, Tuula linjaa.

Sarita Maja 20 vuotta matkassa

STTK:n uudeksi pääsihteeriksi juuri valittu valtiosihteeri Leila Kostiainen, RAY:n toimitusjohtaja, ex-ministeri Sinikka Mönkäre, tohtori Kaisa Kauppinen, kouluveteraani Keijo Voudinmäki ja kirjailija Jorma Ojaharju istuvat starttijoukossa.

Poimin joukosta HYKS:n palveluksessa työskennelleen Vuosaaren demariaktiivi Sarita Majan, johon tutustuin Vappu Taipaleen esivaalikampanjassa keväällä 1993.

Onko Tuula muuttunut matkan varrella, kysyn Saritalta.

– Ei ole muuttunut. Luin hänen tuoreen kirjansa ”Arjen kuningattaret”, joka kertoo hyvin paljon arkielämän kokemuksista ilman suurta poliittista tendenssiä.

– Hän on pärjännyt mainiosti omalla alueellaan, sosiaali- ja terveysministerinä. Olen ollut Tuulan kanssa yhtä aikaa jo naisliitossa v. 1989 lähtien. Sosialidemokraattinen tasa-arvoajatteluni vastaa pitkälle hänen ajatteluaan. Olen ollut mukana ryhmässä lähes 20 vuotta

Vaalityö jalkautuu lähiöihin ja verkkoon

Tuula Haatainen kiertää Helsingin lähiöitä, ostareita ja toreja. Metroihin ja busseihin tulee mainoksia. – Jos jaksatte olla tukenanne neljä seuraavaa viikkoa, minä lupaan olla tukenanne neljä seuraavaa vuotta entistä paremman Suomen ja maailman puolesta, hän vetoa.

Haatainen jalkautuu myös verkkoon. Hänen kotisivuillaan on ajantasaista tietoa ja kuvia vaalitilaisuuksista. Uutuutena on ”Tuulan Tarinakirja”, jonka sivuille ihmiset voivat kertoa tarinansa. Tarinoiden pohjalta kirjan sivuilla voi käydä keskustelua. Tuula osallistuu myös keskusteluun kommentoimalla tarinoita.

Tuulan Tarinakirja on verkossa kaikkien luettavissa. Se on jatkoa jalkautumiselle, jota Haatainen on tehnyt ahkerasti – ei pelkästään vaalien alla. Kansalaistapaamisissa ihmiset tulevat juttelemaan ja kertovat huolistaan. – Elävä elämä on usein toista, mitä tilastot ja viralliset asiakirjat kertovat, hän muistuttaa.

– Pidän tärkeänä, että päättäjät saavat kansalaispalautetta. Vain siten voidaan tehdä päätöksiä tehdä niin, että ne tyydyttävät arkipäivän tarpeita.

Risto Kolanen

Tarja Kantola puhui solidaarisuudesta ystävänpäivänä

Tarja Kantola on hyvin rauhallinen ja harkitseva ihminen, mutta päättyneellä viikolla vaaliehdokasta vietiin Helsingin Kotien Puolesta ry:n iltapäiväkerhosta ”Mutta kuinka käy Kantoloilta rock and roll?” -bileisiin ravintolalaiva Wäiskiin.

Tarja Kantolan vaalityö käynnistyi siis iloisissa merkeissä. Mukana menossa olivat myös appivaari Raimo Kantola. Anna-Maria Kantola toi työttömien terveisiä.

Vaalipäiväkirjan pitäjä kuuluu kyllä, kuten Tarjakin, Hurriganesin ”Get on”-sukupolveen, mutta hän päätti kirjata muistiinpanot ylös ystävänpäivänä 14.2. PAMin viihtyisässä Tietorannassa, josta on hyvä näköala työväenliikkeen kansallismaisemaan.

Heti sisääntulon hetkellä Helen Katajisto ojensi käteen kauniin ystävänpäiväkortin, lauloimme yhdessä Ystävän laulun ja lopuksi oli mukavat arpajaiset. Kysäisin monessa puuhakkaalta Heleniltä, mitä Helsingin Kotien Puolesta oikein tekee.

– Meidän osasto on lähinnä vanhusten virkistystä, järjestämme esimerkiksi tuettuja lomia ja miellä on askartelutilakin. Toimimme nimen mukaisesti koko Helsingissä, mutta lisäksemme itsenäisiä osastoja on vielä Vallilassa, Tapanilassa ja Pohjois-Haagassa. meidän on vanhin, syntynyt v. 1959. Keskusliitto on nuorempi, se täyttää 35 vuotta.

Huomaan taas olevani ainoa kiintiömies paikalla, mutta se ei naisia haittaa. – On meillä muutama miesjäsen, mutta he harvemmin pääsevät paikalle. (Huttusen) Mattikin on koulussa, Helen selittää.

- ...Kun on kaukana kaikki muut
ja kun päättyvät pitkospuut
kuka rinnallas ruikuttaa,
takaisin mennä saa…

Iso-Tarja yhä kuuntelee

Laulun jälkeen demarinaisten varapuheenjohtajaksi ja kansainvälisen solidaarisuussäätiön puheenjohtajaksi esitelty Tarja pääsee vauhtiin.

Tarja Kantola on keskustellut ay-väen kanssa, asuntokysymyksistä, aamulla Kallion ala-asteen autismiopetukseen ja moneen muuhun. Ihmisillä on kiinnostusta vaalien alla.

– Ei ole yhdentekevää, mitä Suomen rajojen ulkopuolella tapahtuu. Siksi kansainvälisen solidaarisuuden asiat ovat myös vaaleissa tärkeitä.

Solidaarisuussäätiö on tänä vuonna 36-vuotias, kunniapuheenjohtaja Tarja Halonen on edelleen kiinnostunut toiminnasta, ruksaa itselleen keräyskohteita ja kuulee ajoittain ”pikku-Tarjan” raportteja seuraajapuheenjohtajana. Pääkohdemaa Nicaragua on myös presidentille tärkeä maa.

Valtion ja oma vastuu

Nykyään tehdään työtä paitsi vanhoissa kehitysmaissa, myös lähialueyhteistyönä Venäjällä ja tiedotetaan asioista kotimaassa. Esimerkiksi siitä, miksi maailmassa pitää tasata kehitystä tai mikä on suomalaisten vastuu maailmasta.

Suomi on ongelmista huolimatta vaurastunut nopeasti ja noussut hyvien hallitusten ansiosta 1990-luvun lamasta.

– Jos katsomme kehitysyhteistyötilastoja, tavoite on silti vielä kaukana. Kaikki YK-maat laittaisivat omasta BKT:stä 0,7 %. Norja ja Ruotsi antavat 1 %. Suomessa osuus on 0,4 % tienoilla. Rahallinen panostus on hyvä, mutta talouden kasvun aikana, suhteellinen osuus ei ole edennyt. Paavo Lipposen lanseeraama 0,56 % kaikissa EU-maissa v. 2010 on vielä melko kaukana.

– Olen ylpeä, että SDP:n vaaliohjelmassa lukee 0,7 %:n tavoite, vaikka vuositavoitetta ei ole. keskustan ohjelmasta se puuttuu. Yhden dollarin lentolippuvero voidaan kerätä YK-rahastojen kautta kehitysmaille. Suomi on vastustanut EU:ssa, koska olemme niin etäällä ja riippuvaisia lennoista. Askel eteenpäin oli valuutansiirtoveroa ajavien maiden joukkoon liittyminen, jonka äsken saimme aikaan. Tämä kohdentuisi oikein.

Myös ihmisten oma tekeminen on yhtä tärkeää. Tarja Kantola oli itse tammikuulla Liberiassa, jossa on ollut pitkä sisällissota. Järjestöt ovat siellä hyvä kanava auttaa ihmisiä ja poistaa konfliktien syitä.

Viime vuosien oppi on kansalaisyhteiskunnan merkitys, joka internetin aikana korostuu. Tiedämme hyvin reaaliajassa tilanteesta. – Me emme ole hätäapujärjestö, joka rynnii heti paikalle. SPR ja kirkon ulkomaanapu ovat siinä parempia. me toimimme harkitusti, pitkäjänteisesti ja olemme mukana vuosikausia kansainvälisessä avustusyhteistyössä, solikkasäätiöksi kansankielellä kutsuttavan järjestön puheenjohtaja perustelee.

Nicaraguassa on oltu jo 20 vuotta. Pakkalan Jukalla on siellä perhe ja melkein koko elämä. Miksi enää olemme siellä? On opittu kieli, kulttuuri ja saatu paljon aikaa. Siksi pitkäaikainen vaikuttavuus kannattaa.

Tehtävä Sortavalassa

Trendi lähialueyhteistyöhön voi usein olla laskeva. Ihmiset ajattelevat: Venäjä on niin rikas, että sen pitää hoitaa omat asiansa. – Kun käymme Karjalassa, huomaamme ettei se ihan näin ole.

Venäjältä puuttuu kansalaisyhteiskunta, sieltä on ollut vaikea löytää yhteistyöosapuolta. Tomeria naisia kyllä on, jotka ovat pystyviä ilman järjestörikkautta. – Pitkällisen hakemisen jälkeen löytyi vanhustenhoidon ihmisiä. Autoimme aluksi yhden vanhuskodin remontissa, laitteiden hankinnassa ja muussa.

Kaupungin viranomaiset tulivat tutuiksi. Sitä kautta löytyi naisiin kohdistuvan väkivallan estäminen tärkeäksi yhteistyöalueeksi. – Suomikaan ei ole puhdas tästä ongelmasta, joten meillä on kokemusta välittää ensimmäisen turvakodin perustamisessa. Tämä uraauurtavaa työ on ollut menestystarina, jota haluamme jatkaa. Kun näkee konkreettiset tulokset, se motivoi eteenpäin.

Alkoholivalistus on myös tehtävä Karjalassa. Siinäkin Suomi voi antaa omasta kokemuksestaan. Perheitä ja nuoria voi auttaa tätä kautta.

Luomukahvia vaaliapuna

Työn tuloksilla ylläpidetään suomalaista hyvinvointia. Tarvitsemme kunnollista työtä ja kunnollisia työpaikkoja. Liian moni joutuu työskentelemään määräaikaisessa työssä. – Pätkätyöt vaikeuttavat erityisesti nuorten naisten työmarkkina-asemaa, Tarjan esitteessä lukee.

Mitä itse voin tehdä asioiden hyväksi konkreettisesti? Vaaleissa jaetaan aina ihmisille materiaaleja, turhaakin. Esitteet maksavat.

Kansainvälinen ehdokas pistää osan vaalibudjetistaan solidaarisuusapuun.

– Olen ostanut Solidaarisuussäätiön kahvia, jonka Meiran paahtimo on pussittanut, Tarja kertoo jakaessaan iltapäiväkerholaisille pussin Boaco-luomukahvia. Reilun kaupan Nicakahvi saa näin huomiota hyvään tarkoitukseen.

– Suomalaiseen makuun se oli aluksi outo paahto, joka vaati erityistä solidaarisuutta. Nyt paahto on tehty suomalaiseen makuun.

Kahvisyöppö päiväkirjaaja ehti jo maistaa kahvia. Hyvää on. Tarjan vaalitakuu ei pettänyt.

Köyhyyden puolittaminen

– Me emme voi yhtään sen paremmin, jos unohdamme maailman köyhät. lasten köyhyys ja toivottomuus pakottaa omaan toimintaan. Maailman köyhyyden puolittaminen vuoteen 2015 mennessä on hyvä YK:n tavoite. Kiinan taloudellinen nousu auttaa tavoitteen saavuttamisessa, mutta Afrikka on todellinen köyhyyshaaste. Työ on paras keino pois köyhyydestä myös kehitysmaissa.

Globaalissa maailmassa työstä on tullut yhä tärkeämpi oikeus. Yhdeksänkymmentäluvun alun lama opetti meille kuinka laajasti ja syvästi työn puuttuminen vaikuttaa ihmisten väliseen tasa-arvoon.

– Menossa oleva maailmanlaajuinen työn uusjako asettaa paljon haasteita poliittiselle päätöksenteolle. Miten voimme kehittää omaa talouttamme ja tuotantorakennetta niin, että täällä on työpaikkoja. Samalla meidän on kannettava vastuutamme siitä, miten maailman köyhyyttä vähennetään. Auttamalla
kehitysmaita autamme samalla itseämme maailmassa, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen, Tarja Kantola kiteyttää vaalisanomaansa.


Risto Kolanen

Osku Pajamäellä on tärkeä vaalisanoma

Sain loppukeväällä 2006 kutsun sen kirjan julkistamistilaisuuteen, jonka Ylioppilaslehti jo kuukautta aiemmin tiesi nimetä ”sukupolvisodan punaiseksi kirjaksi”. Kansi on tosin enemmän keltainen, mutta kuva muistuttaa keskivilkkaan ihmisen mielikuvituksella miehen sukuelintä lupaavassa nousuasennossa.

Matkalla julkkariin Helsingin Sanomien veteraanitoimittaja Anneli Sundberg tervehti minua hotelli Tornin hississä repliikillä: - Oletko sinäkin masokisti ja tulet tänne haukuttavaksi…? Vastasin Annelille, etten usko kuuluvani ryhmäkanteen kohderyhmään. Anneli Sundberg uskoi kai kuuluvansa ja hän latasi taitavaan tyyliinsä Osku Pajamäelle Hesarin sunnuntaisivuille täyslaidallisen, ennen kuin poistui hyvin ansaituille (?) eläkepäivilleen.

Castreninkadun vaalitoimistolle kokoontui tiistai-iltana 6.2. kovan pakkaspäivän illaksi todella uskollinen joukko kuulemaan ehdokkaan vaalisanomaa, joka levisi jo keväällä lähes jokaiseen lehteen. Hannu Jouhki sanoi viikko sitten (vaalipäiväkirja 3 – 2.2.2007) haluavansa nähdä ”Ahneelle sukupolvelle” kakkososan. Se on tavallaan jo ilmestynyt. Kirjasta on otettu jo 3. painos, jossa on mukana tekijän saamaa lukijapalautetta.

Esityksensä taustaksi hyvin mediatietoinen ja itseään myös median peilistä lukeva Osku heijasti Aarno ”Loka” Laitisen henkilökohtaisen tyrmäyksen Iltalehdestä. Tyyliin pullamössöperheestä, jonka ainoa perheriita syntyy siitä, kumman vanhempi ostaa rikki menneen peruskoneen tilalle uuden jne. Hyvää itseironiaa Oskulta! Kiitos.

”Kuulun maksajasukupolveen”

Yleensä nuoret ehdokkaat potevat maailmantuskaa ja nostavat arvot esiin. Eläkeläiset puhuvat seniorien eduista. Osku Pajamäki on nuorehko ehdokas, joka kaihtelematta puhuu oman sukupolven eduista. Vastapäätä istuneen vaalipäällikkö Pasi Ylitalon ja monen muun rinnassa oli vaalinappi, jossa luki: ”Kuulun maksajasukupolveen”.

Gummeruksen Ajatus-kirja oli aikonut kääntää vastaavasta sukupolvikeskustelusta kirjan Saksasta. Oskukin sai kirjan lyhennelmän ja esipuheen käsiinsä ja arvioi, ettei sillä ole hyvää kosketuspintaa Suomeen eikä löydy lukijoita. Vuotta myöhemmin kustantaja pyysi kirjaa Pajamäeltä suurista ikäluokista ja siitä, millaisen perinnön ne jättävät nuoremmille, vielä pitkään työelämässä oleville ikäluokille.

Optiomiljonääri ja sairaseläkeläinen

– Joitakin asioita on vain hyvä selittää sukupolvien eikä puolueiden välisinä kysymyksinä, Osku oli jo päätellyt teemasta. – Kirjassa on kyse sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta. Kirja on ryhmäkanne, varoitushuuto tai syytekirjelmä nuorempien ikäluokkien puolesta.

Hän haluaa asettaa peilin vuosina 1945–50 syntyneille päteville ja toimeliaille ikäluokille, heidän tekemisistään laman jälkeen. Miksi esittää kanne koko ikäluokalle?, Osku kysyi itseltään retorisesti. Siksi, että tekijä on kyllästynyt niihin ihmisiin, jotka piiloutuvat aina joko suuriin ikäluokkiin kuuluvan optiomiljonäärin tai ”sen sairaseläkeläisen” selän taakse. Jäi vähän epäselväksi.

Kyse on Pajamäen mielestä eliitistä, joka on hyötynyt avoimesta taloudesta, Euroopan unionin jäsenyydestä ja globalisaatiosta. Heitä on paljon. Omia päätöksiä on voitava katsoa toisin silmin.

Rakkaalla sukupolvella on monta nimeä

Toinen sanoma on omalle pätkätyö- tai maksajapolvelle. Tai sille joukolle, jota tukija Nanna Jussila osuvasti kuvaa ”Näyttää hyvältä CV:ssä” -sukupolveksi. Saksalaisen laatuviikkolehden Der Spiegelin kesänumeron 2006 kannessa lukee ”Generation Practikum”, harjoittelija-sukupolvi. Nuori, osaava ja ahkera polvi, jolta pysyvä työ silti karkaa yhä kauemmaksi.

Mitä on ”pullamössö”? Kun pullaan sotketaan kahvia tai maitoa ja tuloksena on ainakin suurille ikäluokille niin suurta herkkua, että se symboloi heille helppoa elämää. Rakkaalla lapsella on monta nimeä.

– Tälle polvelle individualismin, yksilöllisyyden, tie on aika tylsä ja hidas. Jokainen yksilö elää sukupolvensa elämää ja on sitä kautta opittava löytämään yhteisiä nimittäjiä nuoren sukupolven sisällä. Elämäntilanteet yhdistävät sukupolvea, joka liian usein on onnistunut syyllistämään vain itsensä. On olemassa rakenteita, jotka selittävät yksilöiden elämää sukupolvessa, ja niihin voidaan vaikuttaa, Osku perustelee.

Tämä kuulostaa melkein marxilaiselta – paitsi, että yhteiskuntaluokan on korvannut sukupolvi.

Itseltään paljon vaativa Pajamäki valittaa kirjan vastaanottoa turhan laimeaksi: - Osa suurista ikäluokista vain kääntää kylkeään tai jatkaa golfaamistaan…

Osa ottaa tosissaan ja jatkaa hyvää keskustelua.

Sukupolviperintö on vaativa

Valtionvelka on nyt hieman alle 60 miljardia. Se on vähentynyt suhteessa bruttokansantuotteeseen, mutta on euromääräisesti silti korkea, vaikka takana on hyvä nousukausi. Eläkelupaus on viisi kertaa suurempi. Osa on rahastoitu, ison osan maksavat työssä käyvät. Pajamäki puhuu ”kiertokirjeestä, josta hyötyvät sen ensinnä allekirjoittaneet”. Kun väestömäärältään isommat ikäluokat menevät eläkkeelle, TEL-maksujen nousupaine on korkea, 6-8 %.

– On täysin järjetöntä myydä tuottavaa tai työllistävää valtion omaisuutta vain valtion menojen yleiskatteeseen tai veronalennuksiin, myyntirahojen käyttökohteita Raimo Sailakselta selvittänyt Pajamäki arvostelee.

Vain Soneran ensimmäisestä myynnistä 1995 löytyy tarkempaa kirjausta. – Ja paskat, kaikki myydään. Ainoastaan Altia ja Fortum, viina ja energia pidetään valtiolla, korkea virkamies oli selittänyt kirjantekijälle.

Pienempien ikäluokkien vaateet ovat suuria. Heidän pitää jaksaa työelämässä pidempään, maksaa enemmän eläkemaksuja ja saada kehnommat eläkkeet. Esimerkki v. 1945 ja 1975 syntyneistä hyväpalkkaisista kertoo, että jälkimmäinen maksoi enemmän eläkemaksuja, mutta saa vähemmän ja joutuu nk. reikäiseen työhistoriaan, työttömyyttä laman aikana.

Viidennes suomalaisista pätkätyöläisiä

Työmarkkinapolitiikassa 15–44 –vuotiaiden ikäluokat ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Määräaikaiset työsuhteet eivät ole olleet tulopolitiikan viiden kärjen keskiössä. Pätkätyöt tulivat lainsäädännöllisesti v. 1998, kun työsuhteita sai alkaa ketjuttaa määrättömästi; Palanko-Laakan SAK-selvitys tehtiin vasta 2006.

Pätkätöitä tekee viidennes suomalaisista, heistä viidennes on 15–44 –vuotiaita. Ja heistä 11 % ilmoittaa sen olevan oma valinta. – Jos perheeseen kuuluu muutakin kuin marsu, olet vakituisen työn tarpeessa.

Lomalainsäädäntö ei sovellu pätkätyömaailmaan. Osku herkistyy muistelemaan lapsuuttaan, jolloin perheellä oli aina yhteinen kesäloma. Hänen vanhempansa olivat myös paikalla.

Nykyään on vaikea löytää tuttavaperhettä, josta toinen elättäjä ei olisi määräaikaisessa työsuhteessa eikä hän koe palkallista talvilomaa.

– Miksi vanha työntekijä tarvitsee enemmän lomaa kuin uusi työntekijä? Myös nuoret työntekijät uupuvat. Kvartaalitalouden rytmi ahdistaa. Lapsia syntyy, perheitä ei. Pätkätöillä ei eläkkeitä makseta, Pajamäki päättelee.

Työvoimapula on bluffia nuorille

Julkisuus on täynnä puhetta työvoimapulasta, joka alkaa pian. – Ja hitot alkavat. Se ei ole vielä työvoimapulaa, että joku joutuu odottamaan kaksi tuntia, että saa hyvän ja halvan putkimiehen.

Taloustieteellisesti työvoimapula tarkoittaa niukkaa resurssia, josta aletaan kilpailla työehdoin ja – palkoin. – Ei sellaista ole näköpiirissä. Meillä on pula halvasta työvoimasta. Suomessa ei kilpailla nuorten ihmisten työstä ja osaamisesta, vaan sitä kilpailutetaan.

Pajamäen ikäluokalle työvoimapula ei ole negatiivinen termi. Se luo uskoa tulevaisuuteen, meidän työpanokselle on ehkä joskus vielä pysyvää käyttöä ja tarvetta. Työvoimapulaa voi olla alueittain, halvasta työstä ja tietyillä erityisaloilla, kuten laivanrakennuksessa, kun tulee nopeita tilauksia ja erityisesti hoiva-aloilla paikkakunnilla, joissa puolison on vaikea saada töitä. Kapeikkoja on aina ollut.

Helsingin kaupunki haki metrokuljettajia. Kuusi paikkaa oli auki, hakijoita oli 300 pätevää ihmistä.
Nuorisoasiakeskuksen tiedottajan paikkaa haki 1 000 ihmistä. – Siinä teille työvoimapula nuorten ikäluokkien näkökulmasta. En haluaisi kuulla työvoimapuhetta, jos olisin työttömänä, Osku puuskahtaa.

Tarkennus pienten ikäluokkien ale-viikkoihin

– Miksi ei ole ikäluokkakiintiöitä, jos on sukupuolikiintiöitä? Naisen euro on 80 senttiä. Nuoren eläke-euro on 80 senttiä, kun suurten ikäluokkien on 1,6 euroa. Lopetetaan pätkätyöt, kuten monessa muussa Euroopan maassa, Pajamäki ehdottaa.

Pajamäki puhuu niin hyvin perustellusti ja kirjakiertueen kasvattamalla rutiinilla, että hetken ajan epäilen vastaustani Anneli Sundbergille – tosin eri sukupolvisuuntaan. Opin yliopistollaa Tapani Valkosen väestötieteen luennoilla, että pienempiä ikäluokkia ovat kaikki suurten ikäluokkien jälkeiset eli v. 1950 jälkeen syntyneet. Siis minäkin. Kysyin ”pienten ikäluokkien” määritelmää Pajamäeltä?

– Tarkoitan pienillä ikäluokilla globaalin ja avoimen talouden 1960-, 70- ja 80-luvuilla ikäluokkia, jotka ovat suurten ikäluokkien lapsia ja työskentelevät vielä pitkään. Se on epämääräinen demografinen käsite 1945–50 syntyneisiin verrattuna. Mutta meidän sukupolvesta jokainen ikäluokka on hyvin pieni. Määritymme työmarkkinoiden kautta, epävarman työn sukupolveksi. Siis kyse on ihan perinteisestä sukupolvikäsitteestä, porukka ja sen lapset. Mä olen syntynyt v. 1970, vanhempani kuuluvat suuria ikäluokkiin, Osku tunnustaa henkilökohtaisen sukupolvikapinansa.

Sanoma, joka jakaa

Kiitos Osku kirjasta, luennosta ja vastauksesta kysymykseen. Kuulun väliinputoajapolveen tässä sukupolvikapinassa, joka ei kosketa minua. En ole ryhmäkanteen kohde enkä pääse tämän sanoman ryhmäkuvaan, vaikka olen tehnyt pienen ikäni pätkätöitä, vaikka Oskun polvi keksi itse sanan. En voi sanoa Pajamäestä, kuten joskus Arja Alhosta anglosaksista isänmaallisuushokemaa mukaillen: ”Oikeassa tai väärässä, minun sukupolveani”.

Minulle tuli kyllä selväksi, että olemme eri sukupolvea. Tämä ei ole minun sotani. Mutta ainakin tässä on meillä hyvä, kantaaottava ehdokas, jolla on Suuri Vaalisanoma. Hän jakaa demariäänestäjät luultavasti ihan kahtia. Osa vierastaa tai saa primitiivireaktion kärjistetystä sanomasta. Oskulle riittää viitisen tuhatta kannattajaa, joiden puolesta hän puhuu ja jotka vaivautuvat vaaliuurnille.

Pajamäki puhuu kirjastaan mm. 8.2. klo 18–20 Annantalon auditoriossa, Annankatu 30, ja useissa muissa tilaisuuksissa kirjakiertueen aikana. Hän myös työstää 40 000 kappaleen vaalilehteä, joka tavoittelee samaa kuin Der Spiegel-lehden kansikuvajuttu Generation Practikum. Ryhmäkuvaan haettiin ehdokkaan verkkosivulla vapaaehtoista porukkaa viime sunnuntaiksi.

Risto Kolanen

Erkki Tuomioja ja Pentti Puoskari Tikkurilassa

Ulkoministeri Erkki Tuomioja veti Työväenliikkeen kirjaston 1.2. järjestämän keskustelun Paasitornin Siltasaari-saliin tupaten täyteen. Hannu Taanilan vetämässä kirjaston ajankohtaisessa sarjassa oli vuorossa tietokirjapalkittu Hella Wuolijoki ja Salme Pekkala-Dutt – teos keskustelun kohteena. Väkeä oli enemmän kuin piirikokouksissa, jotka nekin ovat täyttäneet meidät kuin sardiinit purkkiin samaan saliin viime aikoina.

Päiväkirjanpitäjä ehti kuulla vain kirjastokeskustelun lopun, koska oli arvioimassa Mirva Haltian tekemiä vaalimainoksia ja – esitteitä piirihallituksen työvaliokunnassa. Niinpä kiireisen ulkoministerin perässä piti mennä 3.2. Vantaan Tikkurilaan asti. Vaalivaltiopäivillä julkistettiin SDP:n vaalitavoitteet, jotka löytyvät http://www.sdp.fi/ – sivuilta ja Uutispäivä Demarista 5.2.2007.

Epätyydyttävä muutoksenhallinta pelottaa

Tuomioja puhui vaalivaltionpäivien alussa ”Eurooppalaisesta mallista globalisaatiossa”. Vaikka globalisaatio voi hyödyttää kaikkia, on se tuonut mukaan myös kaksi suurta haastetta:

– Globalisaation hallinnan toteuttamisen demokraattisin keinoin sekä globalisaation tuoman hyödyn jakaminen nykyistä tasaisemmin kaikille sen sijaan, että sen annetaan merkitä eriarvoisuuden ja tuloerojen kasvua niin maailmanlaajuisesti, alueittain kuin eri maiden sisällä.

– Juuri epätyydyttävä muutoksenhallinta sekä kasvava voimattomuuden tunne ovat Euroopassa monelle, myös ja nimenomaan vasemmiston äänestäjille globalisaatioon kohdistuvan pelon aihe, aiheesta paljon kirjoittanut Tuomioja mietti.

Heurekasta oli vain lyhyt matka entiseen maalitehtaaseen Vernissaan, joka oli valittu valtiotieteen tohtori Pentti Puoskarin vaalistartiksi. Vaikka ajankohta oli lauantai klo 16.30–18.30, väkeä oli noin 25. Joukossa näin monia muitakin Pentin nuoruudenystäviä – itseni lisäksi. Tuomiojan kalenterista näkee, että hän kiertää eri puolilla Suomea vastaavissa tapahtumissa tukemassa uusia ja vanhojakin ehdokkaita.

Pohjoismainen malli ei ole dinosaurus

Tuomioja kaipasi vaalikeskusteluun vähän syvällisempää otetta: – Jokaisen puolueen pitäisi kyetä kiteyttämään kantansa kolmeen kysymykseen: mikä on yhteiskunnan nykytila, minkälainen sen pitäisi olla ja miten siihen päästään. Jos näitä kysymyksiä ei käydä läpi, on olemassa aina se vaara, että vaaliohjelmat ja vaali-iskulauseet alkavat kaikilla puolueilla toisiaan. Kansalaisten politiikasta vieraantuminen syvenee, koska he saavat käsityksen, että kaikki on tätä samaa ja onko puolueiden välillä mitään eroja. Ihmiset tulisi saada valitsemaan olennaisten kehityssuuntaerojen välillä.

Tuomioja kantoi huolta pohjoismaisen hyvinvointimallin kestävyydestä ja tulevaisuudesta. Olennaista siinä on korkealaatuisten yhteiskunnallisten palvelujen ja riittävän perusturvan tarjoaminen kaikille. Sen vastakohtana oleva tarveharkintainen köyhäinhoitomalli näyttää kaikissa tapauksissa tuottavan enemmän pysyvää syrjäytymistä.

– Riittävän perusturvan tulee olla sellaista, että vain poikkeustapauksessa ihminen joutuu turvautumaan viimesijaiseen turvaan, toimeentulotukeen. Turvaverkko on kieltämättä rapautunut monella, kahdeksan vuotta ministerinä toiminut Tuomioja tunnusti.

– Pohjoismainen malli ei tuhoa talouden kilpailukykyä. Talouden makroluvut ovat kunnossa.
Tuomioja torjui mm. Elinkeinoelämän keskusliiton toistamat muotipuheet, joiden mukaan pohjoismainen hyvinvointivaltio olisi aikansa elänyt dinosaurus: raskas, kallis ja tehoton. Kaikissa mahdollisissa paremmuusvertailuissa viisi pientä pohjoismaata sijoittuvat edelleen kärkikymmenikköön – myös taloudellisessa tehokkuudessaan, koulutustasossa, korruptiovapaudessa, ympäristön suojelussa.
Toistuvaistyöttömät tulevassa työvoimapulassa

Puoskari piti SDP:n työllisyystavoitteita 100 000 uudesta työpaikasta ja 20 000 hyvinvointipalvelusta realistisena. Hän toivoi parempaa keskustelua millä keinoin väistämätöntä hoivapalveluiden työvoimalisäystä toteutetaan. Työvoiman kasvu pysähtyy v. 2010 tienoilla. Erityisesti kasvaa niiden toistuvaistyöttömien ihmisten määrä, jotka ovat välillä pätkätöissä ja välillä työttömyysturvan varassa. Työkunnossa olevat ihmiset eivät kiinnity työmarkkinoilla, vaikka tulossa on hoiva-alan työvoimapula.

– Nyt tarvitaan hyvin voimakasta työttömyyden alentamiseen tähtäävää politiikkaa. Aktiivisia työvoimatoimenpiteitä ja koulutusta tarvitaan, mm. ikääntyvän väestön uudelleen työllistämiseksi.

Aikuisten Noste-koulutuksessa on ikärasistinen yläikäraja, 59 vuotta. Perustaitoja täydentävä työuran pituinen koulutus pitää sallia, vanhempi nainen arvosteli. – Noste oli hyvä hanke. Peruskoulutus on hyvä, mutta sukupolvien koulutuserot ovat liian suuria. Se olisi pitänyt aloittaa jo 10 vuotta aiemmin. Tulosta on silti saatu.

Tukityöllistäminen ei häpeä

Puoskari on työllisyyden ja talouspolitiikan tutkija. Nuoria ryhmiä jää työelämän ulkopuolelle. Ikääntyville ihmisille, mutta myös nuorille tarvitaan uusia työllistämiskonsteja.

Aktiivisessa työvoimapolitiikassa Suomi jää Tuomiojan mielestä jälkeen Ruotsista ja Tanskasta. Molemmissa maissa panostetaan kaksi kertaa enemmän. – Jos meillä olisi sama panos, avoin työttömyys olisi kaksi prosenttia pienempi. Kokoomus sanoo tämän olevan ”temppuosastoa”. Työelämän ulkopuolelle suljetuille ihmisille oman panoksen antaminen yhteiskunnassa on myös tärkeää. Kun työllisyyslakia laman aikana uudistettiin, annoimme liian helposti periksi kuntien työllistämisvelvoitteesta.

– Kyllä, sen jälkeen vain vakinaisiin töihin saatiin tukityöllistämisrahoja. Eikä näitä ihmisiä saatu rakennusalalta julkiselle puolelle, vaikka monet olisivat remontti- ja muissa pikkurakennusfirmoissa laman yli sinnittelemään ja olisivat tolkun kirvesmiehiä. Kun tämä ei ollut enää mahdollista, työstä syrjäytyminen kasvoi ja näkyy toreilla ja kaduilla.

– Muistan omalta apulaiskaupunginjohtajakaudeltani, että Helsingissä oli vielä työllistämisryhmiä. He tekivät arvokasta rakentamistyötä, joka oli tärkeää omalle itselle ja henkiselle itsetunnolle, Tuomioja arvioi.



Kotona vai päivähoidossa?

Korson demareiden talousviisas, ”asiapoliitikko” Puoskari oli saanut vaalistarttiinsa tiukasti vastakarvaavan naisen, joka korosti Saksan perhe- ja työmarkkinapolitiikan paremmuutta alustajien ylistämään pohjoismaiseen malliin nähden. Niinpä Vernissan kahviossa syntyi lauantai-illansuussa se, mikä monesti uupuu: kunnollinen debatti ehdokkaan ja äänestäjän välillä.

3-4 – vuotiaan on hyvä olla kotona ”äidin hoidossa”, 4-6 – vuotiaan puolipäivähoidossa äidin tukemana, nainen vaati ehdokkailta.

– On tärkeää, että lapsella on hyvä äiti- ja isäsuhde. En pidä välttämättömänä, että lasta hoidetaan vain kotona, Tuomioja linjasi.

Puoskari kertoi, että Saksassa tapahtuu perhepolitiikassa muutoksia pohjoismaiden suuntaan. työelämän muutokset vaativat uusia, joustavia muutoksia. Emme voi työntää lastenhoitoa takaisin kotiin, mutta joustavuutta työn ja perhe-elämän yhteensovittamisessa tarvitaan ja vanhempien vastuun välillä.

– Tämä hallitus on tehnyt tässä asiassa eteenpäin meneviä ratkaisuja, mm. vanhempainrahauudistus, jossa jaetaan kustannusvastuuta siten, että naisvaltaiset työalat eivät joudu yksinään kantamaan sitä. Vaalikoneissa kysytään usein ensimmäisenä, että ”oletko kannattamassa päivähoito-oikeuden rajoittamista niiltä lapsilta, joilla toinen vanhempi on kotona”. Vastaan: ”En”. Varhaiskasvatuksessa on kyse lapsen oikeudesta. Sellaiselle lapselle, jolla ei ole aina hyvät syntymäolosuhteet, tulee turvata varhainen oikeus kasvuun, Puoskari perusteli.

Nokian laukkuryssät pakenevat

Toinen nainen siirsi keskustelun irtisanomisten arkeen. Perlos, Salcomp, Foxconn ja muut ovat saaneet valtion elinkeinotukea ja jättävät silti Suomen. Miten suhtautua nykyajan laukkuryssiin, jotka vain keräävät rahat ja häipyvät pois, tohtoreille heitettiin.

– Yrityksillä pitäisi olla ainakin määräaikainen sitoutumisvelvoite työllistää saadulla valtiollisella tuella. Ikuisia työpaikkoja ei tosin enää ole. Kohtuullinen määräaika tarvitaan. Lisäksi monet kunnat ovat antaneet tosiasiallisia elinkeinohelpotuksia, vaikka EU-aikana nyt vähemmän. Ne ovat rakentaneet toimitiloja ja luovuttaneet niitä alihinnoittelulla käyttöön firmojen eduksi, entinen kauppa- ja teollisuusministeri vastasi.

– Tekstiiliteollisuus kävi Ruotsista Suomeen hetkeksi ennen kuin pakeni muualle. Määräaikaraja on nyt viisi vuotta. Sitä on hyvä arvioida uudelleen, Puoskari lisäsi.

Kunnat yhteen ei huono ajatus

Korson demareiden puheenjohtaja Matti Aittakallio kysyi lopussa pääkaupungin yhteistyön kuntarajasiirrot menevät vaalien yli istuvan hallituksen toimitusministeristökauteen. Mikä on lopputulema?

Oikeuskansleri on kieltänyt valtioneuvoston jäseniä kommentoimasta Sipoon rajasuunnitelmia, koska he joutuvat käsittelemään asiaa oikeudellisena kysymyksenä. Tuomioja kertoi, ettei voi ottaa kantaa etukäteen, koska jääväisi itsensä.

– Tämä kuulostaa järjettömältä ja se on minustakin sitä, mutta kunnioitan oikeuskanslerin tulkintaa. Koska ei ole todennäköistä, että pääkaupunkiseudun kuntien yhteen liittäminen tulisi tähän hallitukseen enää käsiteltäväksi, kerron, etten pitäisi sitä ollenkaan huonona ajatuksena.

Raakamaalla on hintansa

– Sosiaalinen asuntopolitiikka on melkein lopetettu Suomessa käytännössä. Se pitäisi nostaa uudelleen esiin. En ota muuten kantaa ajankohtaisiin maapoliittisiin kysymyksiin Vantaalla, mutta pidän Järvenpään esimerkkinä oikeana. Raakamaa on lunastettava raakamaan hinnalla, siitä riippumatta, kuka on omistaja, sillä suunnalla kesäasuva Tuomioja sanoi.

Oulunkylän perusdemari Tapio Ojanen oli ehtinyt myös Tikkurilaan. Hän muisteli, että oli aikanaan sekä Reino Paasilinnan EU-tukiryhmässä että Erkki Tuomiojan eduskuntavaaliryhmässä. Niiden ero oli se, että Erkki vetosi myös nuoriin tukijoihin.

Kun ilta oli jo ehtinyt, pummasin kyydin Helsinkiin ulkoministerin virka-autolla. Ojanen jäi Vernissaan vartioimaan Helsingin asiaa. Autossa Töölöön selvisi, että Erkiltä on tulossa helmikuulla oma vaalilehti, hyvinvoinnin tulevaisuus -seminaari 20.2. ja Opiskelijoiden sos.dem. yhdistyksen järjestämä kulttuurijuhla 23.2. Vanhalla ylioppilastalolla. Malmin demareiden 60-vuotisjuhla 25.2. on myös merkitty ylös.

Risto Kolanen

Hannu Jouhki ystävyyskeskustelussa Kalliossa

Ehdokkaan verkkosivulla ja lehdessä on näkyvästi esillä Helsingin eri alueiden kirjastoissa järjestettävä keskustelusarja: ”Mutta suurin niistä on ystävyys”. Lähtökohtana Hannu Jouhkin ja Pentti Holapan kirja ”Mies miehelle – kertomus ystävyydestä” (Ajatus 2006). Keskustelijoina ovat kirjan tekijät, juontajana kirjailija Jyrki Kiiskinen.

Päiväkirjanpitäjä nousi keskiviikkoiltana 31.1. Porthaninkadun ylös ja astui Kallion komeaan kirjastoon. Ovensuusta vasemmalle aika ahtaassa nurkkahuoneessa oli parisenkymmentä kirjan ystävää. Enempää ei olisi juuri mahtunutkaan. Runoilija Kiiskinen juonsi erinomaisen notkeasti, ystävät olivat juonessa hyvin mukana. Selvästi näki, että teemoja oli harjoiteltu jo pari kertaa. Tammikuun ajan iltoja oli pidetty Vuosaaren, Punavuoren, Itäkeskuksen ja Stage (Kymppi) kirjastoissa. Silti kuulimme rentoja, yllättäviäkin repliikkejä.

Mainoskaupan ja humanismin liitto

Peruskoulun yhdeksännen luokan murrosikäinen Hannu Jouhki meni Pentti Holapan antikvaariseen kirjakauppaan hakemaan työharjoittelupaikkaa ja sai sen heti. He ovat sattumalta työskennelleet myös samassa mainostoimistossa – väliä on vain noin 50 vuotta.

Yhdeksän vuoden tauon jälkeen miehet tutustuivat uudestaan toisiinsa ja tekivät yhteisen kokemusmatkan Australiaan, jossa miehet oppivat olennaisia asioita sekä rajoistaan että toisistaan.

Osa kirjasta on ”totta”, osa fiktiota. Totta on ”ainakin 60 % ”, mutta tekijät eivät kerro, mikä osa. Tyylilaji on nimetty faktioksi. Hannu Jouhki on kahden lapsen perheenisä, joka on luonut työuraa yksityisellä mainosalalla ja 2000-luvulla SDP:n eduskunta- ja ministeriryhmän avustajana.

Pentti Holappa oli Paasion-Sorsan ajan SDP:n keskeinen ideologi, keskustelija ja yhteiskuntakriitikko, joka yhä sivaltaa terävästi Uutispäivä Demarin kolumnistina. Silti hän ei ole halunnut manipuloida nuorta suojattiaan, jonka SDP:n jäseneksi liittyminen tuli yllätyksenä.

Olennaista miehen rajoista

– Kirjassa kaikki voisi olla totta. Ehkä se kertoo kaipuusta sellaiseen elämään, jännitykseen mielen ulottuvuuksissa, seikkailuihin ja omien rajojen hakemiseen. Meidän ystävyyssuhde on ollut rajojen hakemista, sen miettimistä, kuinka paljon miehen reviiri sietää loukkauksia tai ainakin ylityksiä – ja venyvätkö reviirin rajat, Hannu pohtii.

Agraariyhteiskunnassa sukupolvet olivat enemmän yhdessä. Teollisessa ja jälkiteollisessa kaupungissa sukupolvierot kasvoivat.

– Me kuulumme lähtökohtaisesti eri aikaan, eri todellisuuteen Pentin kanssa. Kun sain yhteyden uudelleen Penttiin 24-vuotiaana, se merkitsi pystymistä katsomaan elämää myös laajemmin. Kaipasin keskustelua myös humanismista, filosofiasta ja poliittisesta historiasta.

– Silloinen kaveripiirini oli pelkkiä samanikäisiä, eittämättä eteenpäin ja ylöspäin meneviä ihmisiä. Keskustelu ja elämänpiiri pyörivät Helsingin ydinkeskustan ympärillä. Kauppakorkeakoululaisen ongelmat olivat kaukana niistä ihmisistä, joiden elämä pienemmällä paikkakunnalla riippuu yhdestä tehtaasta ja mahdollisuuksia sosiaaliseen nousuun ei juuri ole, Jouhki muistelee.

Olen sinun miehesi…

Hannu antoi epämusikaalisessa maalaisympäristössä lapsuutensa viettäneelle Pentille lahjaksi suositun kanadalaisen runoilija-lauluntekijä Leonard Cohenin kasetin ”I am your man”, joka kului puhki ahkerassa käytössä.

Toisen säkeistön runoilija Kiiskinen on hyvin vapaasti suomentanut seuraavasti:

Jos tarvitset nyrkkeilijää, astun kehään puolestasi.
Jos tarvitset lääkäriä, tutkin jokaisen tuuman sinusta.
Jos tarvitset kuskia, kiipeä kyytiin.
Jos haluat viedä minut ajelulle, sinä tiedät, että voin tehdä sen,
sillä minä olen sinun miehesi.

Pentin mielestä laulu on hyvä kuvaus myös tämän eriparisen kaksikon ystävyydestä. Hannunkin mielestä laulu kertoo totaalisesta lojaalisuudesta ja kuvaa heidän ystävyyttään. – Sitoutumisen pakon puute tekee ystävyydestä suurta, vapaaehtoisuuden elementti on koko ajan läsnä. Ystävyys on pyyteetöntä.

Kauppakorkean kaikuja

Hannu miettii elämäänsä paradoksina siinä mielessä, että hän on perheellinen ihminen, joka näkee parisuhteen ja siihen perustuvan perheen arvon myös yhteiskunnallisena yksikkönä. – Toistaiseksi, koska se on niin yleinen, se lienee myös paras tapa toimia tässä yhteiskunnassa.

– Kauppakorkean kaikuja, Holappa hymähtää.

Ystävyys ei voi olla tämä perusyksikkö. – Perheeseen kuuluvat tietyt velvollisuudet, lapset täytyy kasvattaa, katsoa että läksyt on tehty, vaatteet pesty ja hampaat harjattu. Velvoitteet eivät tule samoina ystävyyssuhteisiin, vaikka ystävät pitävät toisistaan huolen. Parisuhteet saattavat purkautua, ystävyyssuhteet kestävät, Jouhki miettii.

Lapset, keskinäinen riippuvuus, yhteiset sitoumukset pyörittävät arkea, Kiiskinen yrittää vielä johdatella. – Perheyritys, Holappa kuittaa.

Sukupolven ylittämisen ohella Hannun näkemys koko Suomesta on laajentunut. Kiiskinen varoo viisaasti vaalien alla politiikkaa, mutta juontaa lopussa sukupolvien erojen teemaan. Ovatko suuret ikäluokat tyhjentäneet yhteisen kassan?

Pajamäen pamfletille kakkososa

Hannu Jouhki sanoo arvostavansa Osku Pajamäen ”Ahne sukupolvi” – pamflettia poleemisena ja hyvänä keskustelunavauksena, joka voi johtaa myönteiseenkin muutokseen.

– Sille tarvitaan kakkososa, jossa mietitään, miten pääsemme sukupolviasetelmasta eteenpäin. Minusta täytyy pyrkiä luomaan enemmistöjä asioiden taakse, jonkinnäköistä Korpilammen henkeä.

Kiiskinen ei tartu ”Korpilammen henkeen” eikä Jouhki enää konkretisoi mitenkään termiä, joka kuluu Holapan aikaan. Hannun verkkosivulla asia selostetaan perusteellisemmin:

– Haluan yhteiskunnallisella työlläni poistaa kuiluja, jotka erottavat ihmisryhmiä toisistaan. Nuoret ja vanhat, perheelliset ja sinkut, kaupunkilaiset ja maalaiset, naiset ja miehet, enemmistöt ja vähemmistöt asetetaan turhan usein toisiaan vastaan. Tosiasiassa me kaikki tarvitsemme toimivaa yhteiskuntaa.
Siltoja kuilujen yli
Kulttuurivallankumousta marraskuulla Helsingin demareille julistanut ehdokas on yhteiskunnallinen konsensusihminen. Hannu katsoo, että parhaaseen lopputulokseen pääsemme, kun ymmärrämme yhteistyön merkityksen ja kokoamme kansaa yhteen. – On uskallettava rakentaa siltoja kuilujen yli.
Lopuksi kirjastossa puhutaan luovuudesta ja suvaitsevaisuudesta. Pentti Holappa sanoi keskustelun aikana, ettei olisi suositellut Hannulle kauppakorkeakoulua, koska tämä ”ei pohjimmiltaan ole liikemies”.

Kysyn kirjailijaystävältä, onko Hannu Jouhki hänestä ”poliitikkotyyppi”. Eikö Holappa pelkää politiikkaa sekä perustasolla, komiteoissa ja työryhmissä sekä kulttuuriministerinä kokeneena, että monipuolisesti lahjakas ihminen saattaa menettää herkkyyttä ja luovuutta politiikassa, joka monesti voi olla lyhytjännitteistä, mediasuuntautunutta, pinnallista ja kuriin tai yhteen nuottiin pakottavaa?

Enemmän ainesta

– Se voi olla sitäkin, riippuu ihmisestä. Se voi myös olla toimintaa, joka opettaa solidaarisuuteen ja unohtamaan ahtaat ammatilliset rajat. Olin mainosalalla itsekin vuosin. Hannussa on paljon enemmän ainesta kuin mitä tarvitaan liike-elämässä, persoonallisuutta, Pentti ylistää.

– Olen ollut mainostoimistossa töissä, nähnyt yritysten ansaintalogiikkaa. En ole löytänyt siitä itselleni pysyvää mielekkyyttä. Jos en politiikassakaan löydä itseäni, niin missä sitten?, Hannu kysyy retorisesti.

– Politiikassa antoisaa on se, että joutuu kuulemaan hyvin erilaisten ihmisten näkemyksiä. Media ohjaa poliitikkoja ministeritasolla sanomaan koko ajan jotain. On pidettävä mielessä isommat päämäärät. Saatat hävitä yhden taistelun, mutta suuremmat periaatteet voivat edetä lähemmäksi käytäntöä, hän uskoo.

Kolmikon kirjastokierros jatkuu vielä Pasilan pääkirjastossa 8.2. klo 18.30.

Risto Kolanen