Sain loppukeväällä 2006 kutsun sen kirjan julkistamistilaisuuteen, jonka Ylioppilaslehti jo kuukautta aiemmin tiesi nimetä ”sukupolvisodan punaiseksi kirjaksi”. Kansi on tosin enemmän keltainen, mutta kuva muistuttaa keskivilkkaan ihmisen mielikuvituksella miehen sukuelintä lupaavassa nousuasennossa.
Matkalla julkkariin Helsingin Sanomien veteraanitoimittaja Anneli Sundberg tervehti minua hotelli Tornin hississä repliikillä: - Oletko sinäkin masokisti ja tulet tänne haukuttavaksi…? Vastasin Annelille, etten usko kuuluvani ryhmäkanteen kohderyhmään. Anneli Sundberg uskoi kai kuuluvansa ja hän latasi taitavaan tyyliinsä Osku Pajamäelle Hesarin sunnuntaisivuille täyslaidallisen, ennen kuin poistui hyvin ansaituille (?) eläkepäivilleen.
Castreninkadun vaalitoimistolle kokoontui tiistai-iltana 6.2. kovan pakkaspäivän illaksi todella uskollinen joukko kuulemaan ehdokkaan vaalisanomaa, joka levisi jo keväällä lähes jokaiseen lehteen. Hannu Jouhki sanoi viikko sitten (vaalipäiväkirja 3 – 2.2.2007) haluavansa nähdä ”Ahneelle sukupolvelle” kakkososan. Se on tavallaan jo ilmestynyt. Kirjasta on otettu jo 3. painos, jossa on mukana tekijän saamaa lukijapalautetta.
Esityksensä taustaksi hyvin mediatietoinen ja itseään myös median peilistä lukeva Osku heijasti Aarno ”Loka” Laitisen henkilökohtaisen tyrmäyksen Iltalehdestä. Tyyliin pullamössöperheestä, jonka ainoa perheriita syntyy siitä, kumman vanhempi ostaa rikki menneen peruskoneen tilalle uuden jne. Hyvää itseironiaa Oskulta! Kiitos.
”Kuulun maksajasukupolveen”
Yleensä nuoret ehdokkaat potevat maailmantuskaa ja nostavat arvot esiin. Eläkeläiset puhuvat seniorien eduista. Osku Pajamäki on nuorehko ehdokas, joka kaihtelematta puhuu oman sukupolven eduista. Vastapäätä istuneen vaalipäällikkö Pasi Ylitalon ja monen muun rinnassa oli vaalinappi, jossa luki: ”Kuulun maksajasukupolveen”.
Gummeruksen Ajatus-kirja oli aikonut kääntää vastaavasta sukupolvikeskustelusta kirjan Saksasta. Oskukin sai kirjan lyhennelmän ja esipuheen käsiinsä ja arvioi, ettei sillä ole hyvää kosketuspintaa Suomeen eikä löydy lukijoita. Vuotta myöhemmin kustantaja pyysi kirjaa Pajamäeltä suurista ikäluokista ja siitä, millaisen perinnön ne jättävät nuoremmille, vielä pitkään työelämässä oleville ikäluokille.
Optiomiljonääri ja sairaseläkeläinen
– Joitakin asioita on vain hyvä selittää sukupolvien eikä puolueiden välisinä kysymyksinä, Osku oli jo päätellyt teemasta. – Kirjassa on kyse sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta. Kirja on ryhmäkanne, varoitushuuto tai syytekirjelmä nuorempien ikäluokkien puolesta.
Hän haluaa asettaa peilin vuosina 1945–50 syntyneille päteville ja toimeliaille ikäluokille, heidän tekemisistään laman jälkeen. Miksi esittää kanne koko ikäluokalle?, Osku kysyi itseltään retorisesti. Siksi, että tekijä on kyllästynyt niihin ihmisiin, jotka piiloutuvat aina joko suuriin ikäluokkiin kuuluvan optiomiljonäärin tai ”sen sairaseläkeläisen” selän taakse. Jäi vähän epäselväksi.
Kyse on Pajamäen mielestä eliitistä, joka on hyötynyt avoimesta taloudesta, Euroopan unionin jäsenyydestä ja globalisaatiosta. Heitä on paljon. Omia päätöksiä on voitava katsoa toisin silmin.
Rakkaalla sukupolvella on monta nimeä
Toinen sanoma on omalle pätkätyö- tai maksajapolvelle. Tai sille joukolle, jota tukija Nanna Jussila osuvasti kuvaa ”Näyttää hyvältä CV:ssä” -sukupolveksi. Saksalaisen laatuviikkolehden Der Spiegelin kesänumeron 2006 kannessa lukee ”Generation Practikum”, harjoittelija-sukupolvi. Nuori, osaava ja ahkera polvi, jolta pysyvä työ silti karkaa yhä kauemmaksi.
Mitä on ”pullamössö”? Kun pullaan sotketaan kahvia tai maitoa ja tuloksena on ainakin suurille ikäluokille niin suurta herkkua, että se symboloi heille helppoa elämää. Rakkaalla lapsella on monta nimeä.
– Tälle polvelle individualismin, yksilöllisyyden, tie on aika tylsä ja hidas. Jokainen yksilö elää sukupolvensa elämää ja on sitä kautta opittava löytämään yhteisiä nimittäjiä nuoren sukupolven sisällä. Elämäntilanteet yhdistävät sukupolvea, joka liian usein on onnistunut syyllistämään vain itsensä. On olemassa rakenteita, jotka selittävät yksilöiden elämää sukupolvessa, ja niihin voidaan vaikuttaa, Osku perustelee.
Tämä kuulostaa melkein marxilaiselta – paitsi, että yhteiskuntaluokan on korvannut sukupolvi.
Itseltään paljon vaativa Pajamäki valittaa kirjan vastaanottoa turhan laimeaksi: - Osa suurista ikäluokista vain kääntää kylkeään tai jatkaa golfaamistaan…
Osa ottaa tosissaan ja jatkaa hyvää keskustelua.
Sukupolviperintö on vaativa
Valtionvelka on nyt hieman alle 60 miljardia. Se on vähentynyt suhteessa bruttokansantuotteeseen, mutta on euromääräisesti silti korkea, vaikka takana on hyvä nousukausi. Eläkelupaus on viisi kertaa suurempi. Osa on rahastoitu, ison osan maksavat työssä käyvät. Pajamäki puhuu ”kiertokirjeestä, josta hyötyvät sen ensinnä allekirjoittaneet”. Kun väestömäärältään isommat ikäluokat menevät eläkkeelle, TEL-maksujen nousupaine on korkea, 6-8 %.
– On täysin järjetöntä myydä tuottavaa tai työllistävää valtion omaisuutta vain valtion menojen yleiskatteeseen tai veronalennuksiin, myyntirahojen käyttökohteita Raimo Sailakselta selvittänyt Pajamäki arvostelee.
Vain Soneran ensimmäisestä myynnistä 1995 löytyy tarkempaa kirjausta. – Ja paskat, kaikki myydään. Ainoastaan Altia ja Fortum, viina ja energia pidetään valtiolla, korkea virkamies oli selittänyt kirjantekijälle.
Pienempien ikäluokkien vaateet ovat suuria. Heidän pitää jaksaa työelämässä pidempään, maksaa enemmän eläkemaksuja ja saada kehnommat eläkkeet. Esimerkki v. 1945 ja 1975 syntyneistä hyväpalkkaisista kertoo, että jälkimmäinen maksoi enemmän eläkemaksuja, mutta saa vähemmän ja joutuu nk. reikäiseen työhistoriaan, työttömyyttä laman aikana.
Viidennes suomalaisista pätkätyöläisiä
Työmarkkinapolitiikassa 15–44 –vuotiaiden ikäluokat ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Määräaikaiset työsuhteet eivät ole olleet tulopolitiikan viiden kärjen keskiössä. Pätkätyöt tulivat lainsäädännöllisesti v. 1998, kun työsuhteita sai alkaa ketjuttaa määrättömästi; Palanko-Laakan SAK-selvitys tehtiin vasta 2006.
Pätkätöitä tekee viidennes suomalaisista, heistä viidennes on 15–44 –vuotiaita. Ja heistä 11 % ilmoittaa sen olevan oma valinta. – Jos perheeseen kuuluu muutakin kuin marsu, olet vakituisen työn tarpeessa.
Lomalainsäädäntö ei sovellu pätkätyömaailmaan. Osku herkistyy muistelemaan lapsuuttaan, jolloin perheellä oli aina yhteinen kesäloma. Hänen vanhempansa olivat myös paikalla.
Nykyään on vaikea löytää tuttavaperhettä, josta toinen elättäjä ei olisi määräaikaisessa työsuhteessa eikä hän koe palkallista talvilomaa.
– Miksi vanha työntekijä tarvitsee enemmän lomaa kuin uusi työntekijä? Myös nuoret työntekijät uupuvat. Kvartaalitalouden rytmi ahdistaa. Lapsia syntyy, perheitä ei. Pätkätöillä ei eläkkeitä makseta, Pajamäki päättelee.
Työvoimapula on bluffia nuorille
Julkisuus on täynnä puhetta työvoimapulasta, joka alkaa pian. – Ja hitot alkavat. Se ei ole vielä työvoimapulaa, että joku joutuu odottamaan kaksi tuntia, että saa hyvän ja halvan putkimiehen.
Taloustieteellisesti työvoimapula tarkoittaa niukkaa resurssia, josta aletaan kilpailla työehdoin ja – palkoin. – Ei sellaista ole näköpiirissä. Meillä on pula halvasta työvoimasta. Suomessa ei kilpailla nuorten ihmisten työstä ja osaamisesta, vaan sitä kilpailutetaan.
Pajamäen ikäluokalle työvoimapula ei ole negatiivinen termi. Se luo uskoa tulevaisuuteen, meidän työpanokselle on ehkä joskus vielä pysyvää käyttöä ja tarvetta. Työvoimapulaa voi olla alueittain, halvasta työstä ja tietyillä erityisaloilla, kuten laivanrakennuksessa, kun tulee nopeita tilauksia ja erityisesti hoiva-aloilla paikkakunnilla, joissa puolison on vaikea saada töitä. Kapeikkoja on aina ollut.
Helsingin kaupunki haki metrokuljettajia. Kuusi paikkaa oli auki, hakijoita oli 300 pätevää ihmistä.
Nuorisoasiakeskuksen tiedottajan paikkaa haki 1 000 ihmistä. – Siinä teille työvoimapula nuorten ikäluokkien näkökulmasta. En haluaisi kuulla työvoimapuhetta, jos olisin työttömänä, Osku puuskahtaa.
Tarkennus pienten ikäluokkien ale-viikkoihin
– Miksi ei ole ikäluokkakiintiöitä, jos on sukupuolikiintiöitä? Naisen euro on 80 senttiä. Nuoren eläke-euro on 80 senttiä, kun suurten ikäluokkien on 1,6 euroa. Lopetetaan pätkätyöt, kuten monessa muussa Euroopan maassa, Pajamäki ehdottaa.
Pajamäki puhuu niin hyvin perustellusti ja kirjakiertueen kasvattamalla rutiinilla, että hetken ajan epäilen vastaustani Anneli Sundbergille – tosin eri sukupolvisuuntaan. Opin yliopistollaa Tapani Valkosen väestötieteen luennoilla, että pienempiä ikäluokkia ovat kaikki suurten ikäluokkien jälkeiset eli v. 1950 jälkeen syntyneet. Siis minäkin. Kysyin ”pienten ikäluokkien” määritelmää Pajamäeltä?
– Tarkoitan pienillä ikäluokilla globaalin ja avoimen talouden 1960-, 70- ja 80-luvuilla ikäluokkia, jotka ovat suurten ikäluokkien lapsia ja työskentelevät vielä pitkään. Se on epämääräinen demografinen käsite 1945–50 syntyneisiin verrattuna. Mutta meidän sukupolvesta jokainen ikäluokka on hyvin pieni. Määritymme työmarkkinoiden kautta, epävarman työn sukupolveksi. Siis kyse on ihan perinteisestä sukupolvikäsitteestä, porukka ja sen lapset. Mä olen syntynyt v. 1970, vanhempani kuuluvat suuria ikäluokkiin, Osku tunnustaa henkilökohtaisen sukupolvikapinansa.
Sanoma, joka jakaa
Kiitos Osku kirjasta, luennosta ja vastauksesta kysymykseen. Kuulun väliinputoajapolveen tässä sukupolvikapinassa, joka ei kosketa minua. En ole ryhmäkanteen kohde enkä pääse tämän sanoman ryhmäkuvaan, vaikka olen tehnyt pienen ikäni pätkätöitä, vaikka Oskun polvi keksi itse sanan. En voi sanoa Pajamäestä, kuten joskus Arja Alhosta anglosaksista isänmaallisuushokemaa mukaillen: ”Oikeassa tai väärässä, minun sukupolveani”.
Minulle tuli kyllä selväksi, että olemme eri sukupolvea. Tämä ei ole minun sotani. Mutta ainakin tässä on meillä hyvä, kantaaottava ehdokas, jolla on Suuri Vaalisanoma. Hän jakaa demariäänestäjät luultavasti ihan kahtia. Osa vierastaa tai saa primitiivireaktion kärjistetystä sanomasta. Oskulle riittää viitisen tuhatta kannattajaa, joiden puolesta hän puhuu ja jotka vaivautuvat vaaliuurnille.
Pajamäki puhuu kirjastaan mm. 8.2. klo 18–20 Annantalon auditoriossa, Annankatu 30, ja useissa muissa tilaisuuksissa kirjakiertueen aikana. Hän myös työstää 40 000 kappaleen vaalilehteä, joka tavoittelee samaa kuin Der Spiegel-lehden kansikuvajuttu Generation Practikum. Ryhmäkuvaan haettiin ehdokkaan verkkosivulla vapaaehtoista porukkaa viime sunnuntaiksi.
Risto Kolanen
Matkalla julkkariin Helsingin Sanomien veteraanitoimittaja Anneli Sundberg tervehti minua hotelli Tornin hississä repliikillä: - Oletko sinäkin masokisti ja tulet tänne haukuttavaksi…? Vastasin Annelille, etten usko kuuluvani ryhmäkanteen kohderyhmään. Anneli Sundberg uskoi kai kuuluvansa ja hän latasi taitavaan tyyliinsä Osku Pajamäelle Hesarin sunnuntaisivuille täyslaidallisen, ennen kuin poistui hyvin ansaituille (?) eläkepäivilleen.
Castreninkadun vaalitoimistolle kokoontui tiistai-iltana 6.2. kovan pakkaspäivän illaksi todella uskollinen joukko kuulemaan ehdokkaan vaalisanomaa, joka levisi jo keväällä lähes jokaiseen lehteen. Hannu Jouhki sanoi viikko sitten (vaalipäiväkirja 3 – 2.2.2007) haluavansa nähdä ”Ahneelle sukupolvelle” kakkososan. Se on tavallaan jo ilmestynyt. Kirjasta on otettu jo 3. painos, jossa on mukana tekijän saamaa lukijapalautetta.
Esityksensä taustaksi hyvin mediatietoinen ja itseään myös median peilistä lukeva Osku heijasti Aarno ”Loka” Laitisen henkilökohtaisen tyrmäyksen Iltalehdestä. Tyyliin pullamössöperheestä, jonka ainoa perheriita syntyy siitä, kumman vanhempi ostaa rikki menneen peruskoneen tilalle uuden jne. Hyvää itseironiaa Oskulta! Kiitos.
”Kuulun maksajasukupolveen”
Yleensä nuoret ehdokkaat potevat maailmantuskaa ja nostavat arvot esiin. Eläkeläiset puhuvat seniorien eduista. Osku Pajamäki on nuorehko ehdokas, joka kaihtelematta puhuu oman sukupolven eduista. Vastapäätä istuneen vaalipäällikkö Pasi Ylitalon ja monen muun rinnassa oli vaalinappi, jossa luki: ”Kuulun maksajasukupolveen”.
Gummeruksen Ajatus-kirja oli aikonut kääntää vastaavasta sukupolvikeskustelusta kirjan Saksasta. Oskukin sai kirjan lyhennelmän ja esipuheen käsiinsä ja arvioi, ettei sillä ole hyvää kosketuspintaa Suomeen eikä löydy lukijoita. Vuotta myöhemmin kustantaja pyysi kirjaa Pajamäeltä suurista ikäluokista ja siitä, millaisen perinnön ne jättävät nuoremmille, vielä pitkään työelämässä oleville ikäluokille.
Optiomiljonääri ja sairaseläkeläinen
– Joitakin asioita on vain hyvä selittää sukupolvien eikä puolueiden välisinä kysymyksinä, Osku oli jo päätellyt teemasta. – Kirjassa on kyse sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta. Kirja on ryhmäkanne, varoitushuuto tai syytekirjelmä nuorempien ikäluokkien puolesta.
Hän haluaa asettaa peilin vuosina 1945–50 syntyneille päteville ja toimeliaille ikäluokille, heidän tekemisistään laman jälkeen. Miksi esittää kanne koko ikäluokalle?, Osku kysyi itseltään retorisesti. Siksi, että tekijä on kyllästynyt niihin ihmisiin, jotka piiloutuvat aina joko suuriin ikäluokkiin kuuluvan optiomiljonäärin tai ”sen sairaseläkeläisen” selän taakse. Jäi vähän epäselväksi.
Kyse on Pajamäen mielestä eliitistä, joka on hyötynyt avoimesta taloudesta, Euroopan unionin jäsenyydestä ja globalisaatiosta. Heitä on paljon. Omia päätöksiä on voitava katsoa toisin silmin.
Rakkaalla sukupolvella on monta nimeä
Toinen sanoma on omalle pätkätyö- tai maksajapolvelle. Tai sille joukolle, jota tukija Nanna Jussila osuvasti kuvaa ”Näyttää hyvältä CV:ssä” -sukupolveksi. Saksalaisen laatuviikkolehden Der Spiegelin kesänumeron 2006 kannessa lukee ”Generation Practikum”, harjoittelija-sukupolvi. Nuori, osaava ja ahkera polvi, jolta pysyvä työ silti karkaa yhä kauemmaksi.
Mitä on ”pullamössö”? Kun pullaan sotketaan kahvia tai maitoa ja tuloksena on ainakin suurille ikäluokille niin suurta herkkua, että se symboloi heille helppoa elämää. Rakkaalla lapsella on monta nimeä.
– Tälle polvelle individualismin, yksilöllisyyden, tie on aika tylsä ja hidas. Jokainen yksilö elää sukupolvensa elämää ja on sitä kautta opittava löytämään yhteisiä nimittäjiä nuoren sukupolven sisällä. Elämäntilanteet yhdistävät sukupolvea, joka liian usein on onnistunut syyllistämään vain itsensä. On olemassa rakenteita, jotka selittävät yksilöiden elämää sukupolvessa, ja niihin voidaan vaikuttaa, Osku perustelee.
Tämä kuulostaa melkein marxilaiselta – paitsi, että yhteiskuntaluokan on korvannut sukupolvi.
Itseltään paljon vaativa Pajamäki valittaa kirjan vastaanottoa turhan laimeaksi: - Osa suurista ikäluokista vain kääntää kylkeään tai jatkaa golfaamistaan…
Osa ottaa tosissaan ja jatkaa hyvää keskustelua.
Sukupolviperintö on vaativa
Valtionvelka on nyt hieman alle 60 miljardia. Se on vähentynyt suhteessa bruttokansantuotteeseen, mutta on euromääräisesti silti korkea, vaikka takana on hyvä nousukausi. Eläkelupaus on viisi kertaa suurempi. Osa on rahastoitu, ison osan maksavat työssä käyvät. Pajamäki puhuu ”kiertokirjeestä, josta hyötyvät sen ensinnä allekirjoittaneet”. Kun väestömäärältään isommat ikäluokat menevät eläkkeelle, TEL-maksujen nousupaine on korkea, 6-8 %.
– On täysin järjetöntä myydä tuottavaa tai työllistävää valtion omaisuutta vain valtion menojen yleiskatteeseen tai veronalennuksiin, myyntirahojen käyttökohteita Raimo Sailakselta selvittänyt Pajamäki arvostelee.
Vain Soneran ensimmäisestä myynnistä 1995 löytyy tarkempaa kirjausta. – Ja paskat, kaikki myydään. Ainoastaan Altia ja Fortum, viina ja energia pidetään valtiolla, korkea virkamies oli selittänyt kirjantekijälle.
Pienempien ikäluokkien vaateet ovat suuria. Heidän pitää jaksaa työelämässä pidempään, maksaa enemmän eläkemaksuja ja saada kehnommat eläkkeet. Esimerkki v. 1945 ja 1975 syntyneistä hyväpalkkaisista kertoo, että jälkimmäinen maksoi enemmän eläkemaksuja, mutta saa vähemmän ja joutuu nk. reikäiseen työhistoriaan, työttömyyttä laman aikana.
Viidennes suomalaisista pätkätyöläisiä
Työmarkkinapolitiikassa 15–44 –vuotiaiden ikäluokat ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Määräaikaiset työsuhteet eivät ole olleet tulopolitiikan viiden kärjen keskiössä. Pätkätyöt tulivat lainsäädännöllisesti v. 1998, kun työsuhteita sai alkaa ketjuttaa määrättömästi; Palanko-Laakan SAK-selvitys tehtiin vasta 2006.
Pätkätöitä tekee viidennes suomalaisista, heistä viidennes on 15–44 –vuotiaita. Ja heistä 11 % ilmoittaa sen olevan oma valinta. – Jos perheeseen kuuluu muutakin kuin marsu, olet vakituisen työn tarpeessa.
Lomalainsäädäntö ei sovellu pätkätyömaailmaan. Osku herkistyy muistelemaan lapsuuttaan, jolloin perheellä oli aina yhteinen kesäloma. Hänen vanhempansa olivat myös paikalla.
Nykyään on vaikea löytää tuttavaperhettä, josta toinen elättäjä ei olisi määräaikaisessa työsuhteessa eikä hän koe palkallista talvilomaa.
– Miksi vanha työntekijä tarvitsee enemmän lomaa kuin uusi työntekijä? Myös nuoret työntekijät uupuvat. Kvartaalitalouden rytmi ahdistaa. Lapsia syntyy, perheitä ei. Pätkätöillä ei eläkkeitä makseta, Pajamäki päättelee.
Työvoimapula on bluffia nuorille
Julkisuus on täynnä puhetta työvoimapulasta, joka alkaa pian. – Ja hitot alkavat. Se ei ole vielä työvoimapulaa, että joku joutuu odottamaan kaksi tuntia, että saa hyvän ja halvan putkimiehen.
Taloustieteellisesti työvoimapula tarkoittaa niukkaa resurssia, josta aletaan kilpailla työehdoin ja – palkoin. – Ei sellaista ole näköpiirissä. Meillä on pula halvasta työvoimasta. Suomessa ei kilpailla nuorten ihmisten työstä ja osaamisesta, vaan sitä kilpailutetaan.
Pajamäen ikäluokalle työvoimapula ei ole negatiivinen termi. Se luo uskoa tulevaisuuteen, meidän työpanokselle on ehkä joskus vielä pysyvää käyttöä ja tarvetta. Työvoimapulaa voi olla alueittain, halvasta työstä ja tietyillä erityisaloilla, kuten laivanrakennuksessa, kun tulee nopeita tilauksia ja erityisesti hoiva-aloilla paikkakunnilla, joissa puolison on vaikea saada töitä. Kapeikkoja on aina ollut.
Helsingin kaupunki haki metrokuljettajia. Kuusi paikkaa oli auki, hakijoita oli 300 pätevää ihmistä.
Nuorisoasiakeskuksen tiedottajan paikkaa haki 1 000 ihmistä. – Siinä teille työvoimapula nuorten ikäluokkien näkökulmasta. En haluaisi kuulla työvoimapuhetta, jos olisin työttömänä, Osku puuskahtaa.
Tarkennus pienten ikäluokkien ale-viikkoihin
– Miksi ei ole ikäluokkakiintiöitä, jos on sukupuolikiintiöitä? Naisen euro on 80 senttiä. Nuoren eläke-euro on 80 senttiä, kun suurten ikäluokkien on 1,6 euroa. Lopetetaan pätkätyöt, kuten monessa muussa Euroopan maassa, Pajamäki ehdottaa.
Pajamäki puhuu niin hyvin perustellusti ja kirjakiertueen kasvattamalla rutiinilla, että hetken ajan epäilen vastaustani Anneli Sundbergille – tosin eri sukupolvisuuntaan. Opin yliopistollaa Tapani Valkosen väestötieteen luennoilla, että pienempiä ikäluokkia ovat kaikki suurten ikäluokkien jälkeiset eli v. 1950 jälkeen syntyneet. Siis minäkin. Kysyin ”pienten ikäluokkien” määritelmää Pajamäeltä?
– Tarkoitan pienillä ikäluokilla globaalin ja avoimen talouden 1960-, 70- ja 80-luvuilla ikäluokkia, jotka ovat suurten ikäluokkien lapsia ja työskentelevät vielä pitkään. Se on epämääräinen demografinen käsite 1945–50 syntyneisiin verrattuna. Mutta meidän sukupolvesta jokainen ikäluokka on hyvin pieni. Määritymme työmarkkinoiden kautta, epävarman työn sukupolveksi. Siis kyse on ihan perinteisestä sukupolvikäsitteestä, porukka ja sen lapset. Mä olen syntynyt v. 1970, vanhempani kuuluvat suuria ikäluokkiin, Osku tunnustaa henkilökohtaisen sukupolvikapinansa.
Sanoma, joka jakaa
Kiitos Osku kirjasta, luennosta ja vastauksesta kysymykseen. Kuulun väliinputoajapolveen tässä sukupolvikapinassa, joka ei kosketa minua. En ole ryhmäkanteen kohde enkä pääse tämän sanoman ryhmäkuvaan, vaikka olen tehnyt pienen ikäni pätkätöitä, vaikka Oskun polvi keksi itse sanan. En voi sanoa Pajamäestä, kuten joskus Arja Alhosta anglosaksista isänmaallisuushokemaa mukaillen: ”Oikeassa tai väärässä, minun sukupolveani”.
Minulle tuli kyllä selväksi, että olemme eri sukupolvea. Tämä ei ole minun sotani. Mutta ainakin tässä on meillä hyvä, kantaaottava ehdokas, jolla on Suuri Vaalisanoma. Hän jakaa demariäänestäjät luultavasti ihan kahtia. Osa vierastaa tai saa primitiivireaktion kärjistetystä sanomasta. Oskulle riittää viitisen tuhatta kannattajaa, joiden puolesta hän puhuu ja jotka vaivautuvat vaaliuurnille.
Pajamäki puhuu kirjastaan mm. 8.2. klo 18–20 Annantalon auditoriossa, Annankatu 30, ja useissa muissa tilaisuuksissa kirjakiertueen aikana. Hän myös työstää 40 000 kappaleen vaalilehteä, joka tavoittelee samaa kuin Der Spiegel-lehden kansikuvajuttu Generation Practikum. Ryhmäkuvaan haettiin ehdokkaan verkkosivulla vapaaehtoista porukkaa viime sunnuntaiksi.
Risto Kolanen
No comments:
Post a Comment