Hannu Jouhki ystävyyskeskustelussa Kalliossa

Ehdokkaan verkkosivulla ja lehdessä on näkyvästi esillä Helsingin eri alueiden kirjastoissa järjestettävä keskustelusarja: ”Mutta suurin niistä on ystävyys”. Lähtökohtana Hannu Jouhkin ja Pentti Holapan kirja ”Mies miehelle – kertomus ystävyydestä” (Ajatus 2006). Keskustelijoina ovat kirjan tekijät, juontajana kirjailija Jyrki Kiiskinen.

Päiväkirjanpitäjä nousi keskiviikkoiltana 31.1. Porthaninkadun ylös ja astui Kallion komeaan kirjastoon. Ovensuusta vasemmalle aika ahtaassa nurkkahuoneessa oli parisenkymmentä kirjan ystävää. Enempää ei olisi juuri mahtunutkaan. Runoilija Kiiskinen juonsi erinomaisen notkeasti, ystävät olivat juonessa hyvin mukana. Selvästi näki, että teemoja oli harjoiteltu jo pari kertaa. Tammikuun ajan iltoja oli pidetty Vuosaaren, Punavuoren, Itäkeskuksen ja Stage (Kymppi) kirjastoissa. Silti kuulimme rentoja, yllättäviäkin repliikkejä.

Mainoskaupan ja humanismin liitto

Peruskoulun yhdeksännen luokan murrosikäinen Hannu Jouhki meni Pentti Holapan antikvaariseen kirjakauppaan hakemaan työharjoittelupaikkaa ja sai sen heti. He ovat sattumalta työskennelleet myös samassa mainostoimistossa – väliä on vain noin 50 vuotta.

Yhdeksän vuoden tauon jälkeen miehet tutustuivat uudestaan toisiinsa ja tekivät yhteisen kokemusmatkan Australiaan, jossa miehet oppivat olennaisia asioita sekä rajoistaan että toisistaan.

Osa kirjasta on ”totta”, osa fiktiota. Totta on ”ainakin 60 % ”, mutta tekijät eivät kerro, mikä osa. Tyylilaji on nimetty faktioksi. Hannu Jouhki on kahden lapsen perheenisä, joka on luonut työuraa yksityisellä mainosalalla ja 2000-luvulla SDP:n eduskunta- ja ministeriryhmän avustajana.

Pentti Holappa oli Paasion-Sorsan ajan SDP:n keskeinen ideologi, keskustelija ja yhteiskuntakriitikko, joka yhä sivaltaa terävästi Uutispäivä Demarin kolumnistina. Silti hän ei ole halunnut manipuloida nuorta suojattiaan, jonka SDP:n jäseneksi liittyminen tuli yllätyksenä.

Olennaista miehen rajoista

– Kirjassa kaikki voisi olla totta. Ehkä se kertoo kaipuusta sellaiseen elämään, jännitykseen mielen ulottuvuuksissa, seikkailuihin ja omien rajojen hakemiseen. Meidän ystävyyssuhde on ollut rajojen hakemista, sen miettimistä, kuinka paljon miehen reviiri sietää loukkauksia tai ainakin ylityksiä – ja venyvätkö reviirin rajat, Hannu pohtii.

Agraariyhteiskunnassa sukupolvet olivat enemmän yhdessä. Teollisessa ja jälkiteollisessa kaupungissa sukupolvierot kasvoivat.

– Me kuulumme lähtökohtaisesti eri aikaan, eri todellisuuteen Pentin kanssa. Kun sain yhteyden uudelleen Penttiin 24-vuotiaana, se merkitsi pystymistä katsomaan elämää myös laajemmin. Kaipasin keskustelua myös humanismista, filosofiasta ja poliittisesta historiasta.

– Silloinen kaveripiirini oli pelkkiä samanikäisiä, eittämättä eteenpäin ja ylöspäin meneviä ihmisiä. Keskustelu ja elämänpiiri pyörivät Helsingin ydinkeskustan ympärillä. Kauppakorkeakoululaisen ongelmat olivat kaukana niistä ihmisistä, joiden elämä pienemmällä paikkakunnalla riippuu yhdestä tehtaasta ja mahdollisuuksia sosiaaliseen nousuun ei juuri ole, Jouhki muistelee.

Olen sinun miehesi…

Hannu antoi epämusikaalisessa maalaisympäristössä lapsuutensa viettäneelle Pentille lahjaksi suositun kanadalaisen runoilija-lauluntekijä Leonard Cohenin kasetin ”I am your man”, joka kului puhki ahkerassa käytössä.

Toisen säkeistön runoilija Kiiskinen on hyvin vapaasti suomentanut seuraavasti:

Jos tarvitset nyrkkeilijää, astun kehään puolestasi.
Jos tarvitset lääkäriä, tutkin jokaisen tuuman sinusta.
Jos tarvitset kuskia, kiipeä kyytiin.
Jos haluat viedä minut ajelulle, sinä tiedät, että voin tehdä sen,
sillä minä olen sinun miehesi.

Pentin mielestä laulu on hyvä kuvaus myös tämän eriparisen kaksikon ystävyydestä. Hannunkin mielestä laulu kertoo totaalisesta lojaalisuudesta ja kuvaa heidän ystävyyttään. – Sitoutumisen pakon puute tekee ystävyydestä suurta, vapaaehtoisuuden elementti on koko ajan läsnä. Ystävyys on pyyteetöntä.

Kauppakorkean kaikuja

Hannu miettii elämäänsä paradoksina siinä mielessä, että hän on perheellinen ihminen, joka näkee parisuhteen ja siihen perustuvan perheen arvon myös yhteiskunnallisena yksikkönä. – Toistaiseksi, koska se on niin yleinen, se lienee myös paras tapa toimia tässä yhteiskunnassa.

– Kauppakorkean kaikuja, Holappa hymähtää.

Ystävyys ei voi olla tämä perusyksikkö. – Perheeseen kuuluvat tietyt velvollisuudet, lapset täytyy kasvattaa, katsoa että läksyt on tehty, vaatteet pesty ja hampaat harjattu. Velvoitteet eivät tule samoina ystävyyssuhteisiin, vaikka ystävät pitävät toisistaan huolen. Parisuhteet saattavat purkautua, ystävyyssuhteet kestävät, Jouhki miettii.

Lapset, keskinäinen riippuvuus, yhteiset sitoumukset pyörittävät arkea, Kiiskinen yrittää vielä johdatella. – Perheyritys, Holappa kuittaa.

Sukupolven ylittämisen ohella Hannun näkemys koko Suomesta on laajentunut. Kiiskinen varoo viisaasti vaalien alla politiikkaa, mutta juontaa lopussa sukupolvien erojen teemaan. Ovatko suuret ikäluokat tyhjentäneet yhteisen kassan?

Pajamäen pamfletille kakkososa

Hannu Jouhki sanoo arvostavansa Osku Pajamäen ”Ahne sukupolvi” – pamflettia poleemisena ja hyvänä keskustelunavauksena, joka voi johtaa myönteiseenkin muutokseen.

– Sille tarvitaan kakkososa, jossa mietitään, miten pääsemme sukupolviasetelmasta eteenpäin. Minusta täytyy pyrkiä luomaan enemmistöjä asioiden taakse, jonkinnäköistä Korpilammen henkeä.

Kiiskinen ei tartu ”Korpilammen henkeen” eikä Jouhki enää konkretisoi mitenkään termiä, joka kuluu Holapan aikaan. Hannun verkkosivulla asia selostetaan perusteellisemmin:

– Haluan yhteiskunnallisella työlläni poistaa kuiluja, jotka erottavat ihmisryhmiä toisistaan. Nuoret ja vanhat, perheelliset ja sinkut, kaupunkilaiset ja maalaiset, naiset ja miehet, enemmistöt ja vähemmistöt asetetaan turhan usein toisiaan vastaan. Tosiasiassa me kaikki tarvitsemme toimivaa yhteiskuntaa.
Siltoja kuilujen yli
Kulttuurivallankumousta marraskuulla Helsingin demareille julistanut ehdokas on yhteiskunnallinen konsensusihminen. Hannu katsoo, että parhaaseen lopputulokseen pääsemme, kun ymmärrämme yhteistyön merkityksen ja kokoamme kansaa yhteen. – On uskallettava rakentaa siltoja kuilujen yli.
Lopuksi kirjastossa puhutaan luovuudesta ja suvaitsevaisuudesta. Pentti Holappa sanoi keskustelun aikana, ettei olisi suositellut Hannulle kauppakorkeakoulua, koska tämä ”ei pohjimmiltaan ole liikemies”.

Kysyn kirjailijaystävältä, onko Hannu Jouhki hänestä ”poliitikkotyyppi”. Eikö Holappa pelkää politiikkaa sekä perustasolla, komiteoissa ja työryhmissä sekä kulttuuriministerinä kokeneena, että monipuolisesti lahjakas ihminen saattaa menettää herkkyyttä ja luovuutta politiikassa, joka monesti voi olla lyhytjännitteistä, mediasuuntautunutta, pinnallista ja kuriin tai yhteen nuottiin pakottavaa?

Enemmän ainesta

– Se voi olla sitäkin, riippuu ihmisestä. Se voi myös olla toimintaa, joka opettaa solidaarisuuteen ja unohtamaan ahtaat ammatilliset rajat. Olin mainosalalla itsekin vuosin. Hannussa on paljon enemmän ainesta kuin mitä tarvitaan liike-elämässä, persoonallisuutta, Pentti ylistää.

– Olen ollut mainostoimistossa töissä, nähnyt yritysten ansaintalogiikkaa. En ole löytänyt siitä itselleni pysyvää mielekkyyttä. Jos en politiikassakaan löydä itseäni, niin missä sitten?, Hannu kysyy retorisesti.

– Politiikassa antoisaa on se, että joutuu kuulemaan hyvin erilaisten ihmisten näkemyksiä. Media ohjaa poliitikkoja ministeritasolla sanomaan koko ajan jotain. On pidettävä mielessä isommat päämäärät. Saatat hävitä yhden taistelun, mutta suuremmat periaatteet voivat edetä lähemmäksi käytäntöä, hän uskoo.

Kolmikon kirjastokierros jatkuu vielä Pasilan pääkirjastossa 8.2. klo 18.30.

Risto Kolanen